Tapettien tarina

Eräs ystäväni ehti jo kysyä uuden blogini nähtyään, miksi sen nimi on Elämää eri väreissä - minuthan tunnetaan varsin vannoutuneena vaaleanpunaisen ystävänä. Värimieltymykseni eittämättä eroaa lähes koko 2000-luvun Suomea vallinneesta "valkoisesta aallosta". Skandinaavinen, pelkistetty tyyli on ollut kauan pop eikä minullakaan mitään valkoista tai muita vaaleita sävyjä vastaan ole. En vain millään saa rönsyilevää luonnettani tyytymään ainoastaan niihin! Mukaan hyppää usein pinkkiä, aniliininpunaista tai sitten niitä muita eri värejä, joihin ystäväni ei usko minun kiinnittävän juurikaan huomiota. Oikeassa hän isolta osalta onkin, mutta tarkkasilmäiset näkevät kyllä vaatteissani ja sisustussävyissäni häivähdyksen turkoosia, mintunvihreää ja etenkin keväisin kirkkaankeltaista. Ehkä blogille olisi pitänyt oikeammin antaa nimeksi Elämää eri väreissä, mutta pääosin pinkissä!

Ensimmäiset kuvat kodistani olivat remonttikuvia. Pakertaminen kannatti ja vaatehuoneen purkamisen, kattojen ja seinien osittaisen maalaamisen sekä tapetoinnin jälkeen kukat kirjaimellisesti puhkesivat kukkimaan ja valo pääsi tulvimaan sisään: 


Pip Studion tapetit olivat minulle mieleisimmät ja keittiöön tuli olohuoneen jälkeen saman sarjan toista kuosia.



Kahvikupit sopivat mielestäni keittiönpöydän kehystäjiksi täydellisesti! 

Tapettihullun päänvaivaksi iski pian valikoimien runsaus. Ei erilaisia kuvioita voi pieneen kaksioon tunkea tolkuttomasti, vaikka kuinka mieli tekisi. Silloin on otettava kekseliäisyys käyttöön ja eräs ratkaisuni oli tämä: 



Kuva ei ehkä kerro kaikkea, mutta kyseessä on Ikeasta hankkimani taulukehys (Kasseby, vitriinikehys), jossa on syvyyttä noin viisi senttiä ja jonka päältä avautuu lasikansi. Lasin taaksi saa siis laitettua jotain pientä. Minä sujautin sinne Tallinnasta muinoin matkamuistoksi hankkimiani miniatyyritaloja. Kehys on taustaltaan harmaa, mutta se tarjosikin mahdollisuuden laittaa esiin kolmas kuvio Pip Studion tapettirepertuaarista. Leikkasin tapetista sopivan palan ja liimasin sen kiinni kehykseen. Taas oli yksi ihana tapettikuvio esillä, muttei liian hallitsevana.

Jos katselee asunnossani ympärilleen, voi huomata kukkien ja värimaailman lisäksi useita muitakin toistuvia aiheita ja yksi niistä on linnut. En osaa kertoa, miksi juuri lintuja on tullut mukaan niin monesta käänteestä (todellisuudessa en erota edes pulua kottaraisesta!), mutta kun ne nyt tapetteihin pyrähtivät, olen napannut niitä muihinkin juttuihin (saatte nähdä kuvia myöhemmin). Sitä ennen vilautan yhden kuvan verran ideaa, jolla sain olohuoneen tapetin kuvion toistumaan myös eteisessä: kiinnitin talohyllyjen taustoihin palat olohuoneesta ylimmääräiseksi jäänyttä tapettia.


Tässä oli osa kotini tapettitarinaa, mutta tottakai se on saanut muitakin muotoja. Niistäkin olen aikeissa teille vielä kertoa! :)

Kommentit

Suositut tekstit