Aina ei onnistu!

Vapaapäivä töistä ja aikaa tehdä mitä vain! :) Suunnitteilla on jo jokusen viikon ajan ollut vanhan pöydän kunnostus tai pikemminkin uudelleenmaalaus. Pitkän googlailun jälkeen valitsin Jeanne d'Arc Livingin maaleista sävyn Dusty Green.
 
  
Työstä teki aina vain mukavampaa se, ettei sanomalehtiä tarvinnut levittää omalle (jo kevätsiivotulle!) parvekkeelle vaan tarjolla oli toinen tila.
 
 
 Homma alkoi vanhan maalipinnan hiomisella, mutta se ei vienyt kauaa aikaa. Kun hiomispölyt oli pyyhitty pois, tuli maalauksen vuoro. Maali levittyi hyvin ja pinnasta tuli tasainen ilman suurta vaivaa. Annoin ensimmäisen maalikerroksen kuivua puolitoista tuntia ja sitten sivelin päälle toisen.
 
 
 
Kunnianhimoinen suuntelmani oli tehdä pöydän pintaan kuvio sapluunalla, joka löytyi myös Jeanne d'Arc Livingin mallistosta. (Kuriiri toi kaikki tarvikkeet Korppoon pienestä Amalias Hem -liikkeestä! <3 Kiitos! <3)
 
 

Onhan sitä sapluunaa ennenkin käytetty, joten ei muuta kuin kuvio oikealle kohdalle, maalarinteipillä napakasti kiinni ja varovasti maalia tuputtamaan! Näin siis tuumin. Valitsin hopeansävyn, koska mielestäni se sopi hyvin Dusty Greeniin tehosteeksi. Kaikki sujui ilman vaikeuksia hitaasti, mutta varmasti... kunnes irroitin sapluunan!!! Maali oli levinnyt sapluunan reunojen alle ja lopputulos oli suoranainen söhläys! Taisi putkahtaa suusta ruma sana ennen kuin alkoi naurattaa :D Hieno maalipinta ihan pilalla!
 
Mitä muuta vapaapäivää viettävä tuunaaja voi tehdä kuin rapsuttaa kaiken irtilähteävän maalin pöydän pinnasta pois - kaljan voimalla kuinkas muuten :D Kippis!
 
 
Kaljan juotuani ja takaiskusta toivuttuani, peitin kömmähdyksen jäljet uudella kerroksella maalia ja ajattelin nukkua yön yli ennen kuin päätän, uskallanko ryhtyä uusintayritykseen... ;)
 
 
 
 

Kommentit

  1. Haluamme nähdä lopputuloksen!! -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Lupaan jatkaa kertomusta ja laittaa kuvan myös valmiista pöydästä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit