Kesäloma!

Kaksi ja puoli kuukautta täydellistä lomaa! Aamuja ilman kellon soittoa, myöhäisiä iltoja loputtomassa luonnonvalossa ja päiviä vailla mitään sen suurempia velvollisuuksia. Tulimme heti eilen Turun huvilalle ja asetuimme taloksi, kun vain töistä vapauduimme. Koirat nukkuivat koko matkan autossa ja minäkin torkahdin, vaikka mielessä pyöri vielä työpaikan kevätjuhlat ja joitakin muita töihin liittyviä irrallisia mietteitä. Tuntuu etuoikeutetulta ja ihanalta saada viettää tulevia viikkoja näissä maisemissa <3




Iltapäivällä asettelin töistä saadut ruusut maljakoihin. Päättyneestä lukuvuodesta jäi hyvä mieli, mutta olen viimeisen viikon aikana siitä huolimatta keksinyt jo ainakin kaksi asiaa, jotka teen ensi vuonna paremmin kuin tähän asti. Palaan tähän aiheeseen myöhemmissä postauksissa, kun olen ehtinyt kypsytellä sitä huolellisemmin.





Korkkasimme illansuussa saunan lämmetessä pullon shampanjaa. Loma sai arvoisensa alun! Koirat juoksivat pitkin rantaa ja olivat viimelopuksi aivan väsyksissä. Maalaiselämä on kaupunkikoirille kokemuksia täynnä :)






Lomalla itselleen pitää antaa riittävästi aikaa vain olla. Parhaat ideat syntyvät tylsyydessä eikä Suomen kesää kuitenkaan riitä loputtomiin. On taivaallista sulkea silmät, nostaa jalat aurinkotuolin päälle ja antaa vienon tuulenvireen hivellä hiuksia. Tämä on elämää parhaimmillaan <3 <3


Kommentit

Suositut tekstit