Viimeiset päivät Kyproksella ja visiitti Limassoliin

Lomaviikon viimeisen varsinaisen retken teimme Limassolin uudelle satama-alueelle. Se on rakennettu lomailijoita ja turisteja varten ja kieltämättä puitteet ovat hienot. Osa alueen rakennustöistä on vielä kesken, mutta paljon oli myös valmiina.

Satama-altaan reunoilla oli rivissä luksusjahteja ja alueella oli tyylikkäitä ravintoloita, spa-hotelli, kahviloita ja joitakin merkkiliikkeitä. Kyproslaisia Limassolin uudella satama-alueella ei näkynyt muuten kuin töissä. Turisteista suurin osa oli venäläisiä.

Me katselimme paikkoja ja söimme sen jälkeen myöhäisen lounaan. Otin kyproslaisittain fetasalaattia :)












Paluumatkalla Pafokseen pysähdyimme iltapäivätorkuille ja uimaan paikalle, jossa Antiikin Kreikan taruston mukaan jumalatar Afrodithe on noussut merestä. Ranta oli kivinen eikä kovin kauas merelle kannattanut uida, sillä vedessä on kovasti virtauksia. Vesi virkisti kuuman iltapäivän jälkeen ihanasti ja uinnin jälkeen torkahdin hetkeksi pyyhkeen päälle ilta-aurinkoon. :)




Toiseksi viimeisenä päivänä pääsimme myös syömään Oniro By the Sea -ravintolaan. Koko matkan paras ruoka, vaikka herkullisia annoksia syötiin monessa paikassa! Valitsin listasta tonnikalatacot ja se kannatti.




Eilen illalla lensimme takaisin Suomeen. Lento kesti neljä tuntia, mutta kun aikaeroa ei Suomen ja Kyproksen välillä ole, tänään oli jo helppo puuhailla kotihommia. Kyproksen aurinkoa, maisemia, tunnelmaa, matkaseurana olleita ystäviä ja hyvää ruokaa jäi ikävä, mutta Kyprokselle en missään nimessä sanonut hyvästi vaan näkemiin <3 

Kommentit

Suositut tekstit