Miten säilyttää muistot matkoista?
Me jouduimme valitettavasti viikon jälkeen lähtemään Kyprokselta, mutta Kypros ei lähtenyt meistä. Ei ainakaan minun mielestäni. Ihmisyydessä on se hieno piirre, että vaikka kaikki muu häviäisi, muistot eivät katoa minnekään. (No, dementian mahdollisuus on olemassa, mutta ei nyt aleta saivarrella.) Matkat ovat aina enemmän kuin vain viikko tai kaksi jossain ulkomailla. Ne ovat ajatuksia, suunnitelmia, tunteita ja takaumia mielessä.
Ennen kuin Kyproksen matka oli edes ohi, tiesin, että haluan säilyttää muistot ja mielikuvat siitä vahvasti myös kotona, joten päätin hankkia muutaman matkamuiston, joiden avulla parveke sai ripauksen Välimeren fiilistä. Keräsin rantakiviä, ostin kolme simpukankuorta, keraamisen granaattiomenan (kyproslaisten symboli hedelmällisyydelle ja vauraudelle) sekä pienen veneen, jonka lasituksen väri muistuttaa turkoosista merivedestä. Asettelin kaikki esineet parvekkeen pöydälle ja ikkunaan ripustin koristeen, jossa toistuvat samat aiheet - ja kas! - aina, kun istahdan aurinkotuoliin ja katson ympärilleni, pieni saari Välimeren koillislaidalla on mielessäni <3
Olen tuonut muiltakin retkiltäni matkamuistoja: New Yorkista lasin sisään kaiverretun Empire State Buildingin, Pariisista miniatyyrisen Eiffel-tornin, Teneriffalta pienet posliiniset papukaijat ja niin edelleen. Kyllä, moni sanoo niiden olevan krääsää tai turhaa tilpehööriä eivätkä ne tietysti pelkkinä esineinä arvokkaita olekaan. Mutta minulle ne tuovat mieleen iloisia muistoja ihanilta matkoilta ja ovat siksi merkityksellisiä <3
P.S. Parvekkeen kyproslaiseen tunnelmaan tuo oman lisänsä parhaassa kukassa oleva pelargonia, jossa on kerrotut kukinnot. Sain keväällä pistokkaan työkaveriltani enkä valitettavasti tiedä lajikkeen nimeä. Se kukkii joka tapauksessa kauniisti ja mietinkin jo kuumeisesti, missä voisin sen talvehdittaa, jotta se olisi myös ensi kesän ilo.
Kommentit
Lähetä kommentti