Tackork ja Iniö
Matkamme jatkui Nauvon vierasvenesatamasta Tackorkiin, josta kirjoitin jo viime kesänä. Viime kesän kertomukset ja kuvat voi käydä kurkkaamassa tästä. Tackork on säilyttänyt viehätyksensä, vaikka paikka on selvästi lisännyt suosiotaan vuoden takaisesta, jolloin koko satama oli vasta toimintansa alkuvaiheessa.
Merimatka Nauvosta Tackorkiin oli lyhyt, mutta auringon paistaessa taas sitäkin kauniimpi:
Tackorkissa on hienosti ymmärretty erityisesti veneilevien lapsiperheiden tarpeet: kun lapset viihtyvät, aikuisetkin viihtyvät. Trampoliini oli paikoillaan, leikkipaikalla puuhailujuttuja ja ankkojen tilalla oli lampaita, jotka tyynesti makoillen ottivat pienten käsien antamia rapsutuksia ja paijauksia vastaan.
Me otimme jälleen all inclusive -paketin ja saimme nauttia myös runsaasta brunssista tilan päärakennuksessa. Ystäväperheemme oli myös mukana omalla veneellään ja niinpä teimmekin iltaruoat yhdessä satamassa grillaten. En tullut ottaneeksi uudesta grillipaikasta kuvaa, mutta se on aivan kuvassa näkyvän valkoisen rantasaunan vasemmalla puolella. Grillipaikalla on myös astioidenpesumahdollisuus, mistä iso plussa ehdottomasti!
Kahden Tackorkissa vietetyn yön jälkeen lähdimme Iniöön Norrbyhyn. Minulle käynti Iniössä ylipäätään oli ensimmäinen elämässä. Kovin pitkälle satamasta emme yhden yönseudun aikana ehtineet, koska keskityimme nauttimaan sataman uudehkoista saunoista ja ravintola Leonellan herkuista. Norrbyn saunarakennus on muuten kaikkien uimamaistereiden näkökulmasta paraatipaikalla, sillä saunan edessä olevat portaat johtavat suoraan rantahietikolle, josta pääsee hyvin pulahtamaan mereen, mikäli sinne tekee mieli mennä. Meille riitti maisemien katselu ja jäähdyttely ilman merivettä löylyjen välissä :)
Olen viime päivinä katsellut paljon kesän veneilykuvia ja tuntenut suurta kiitollisuutta näistä mahdollisuuksista, joita eteen on tullut. Olen nähnyt ainakin miljoona kaunista näkymää Saaristomerellä, Ahvenanmerellä sekä Turun ja Tukholman saaristoissa viime kuukausien aikana. Ollaan kuunneltu veden liplatusta veneen kylkiä vasten ja hengitetty raitista meri-ilmaa (veneillessähän tulee oltua käytännössä katsoen kokoa ajan ulkona!). Eipä olisi tämä kerrostalossa asuva lähiötyttö vielä pari vuotta sitten voinut aavistaakaan, millaisia kokemuksia on edessä - eikähän tämä tähän lopu!
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti