Los Angeles ensikertalaisen silmin
LA, City of Angeles... Los Angeles! Kokonaisen LA:ssa vietetyn vuorokauden jälkeen on vieläkin vaikea uskoa, että olemme todellakin täällä! Kolme vuotta sitten haaveeni New Yorkin matkasta toteutui ja silloin ajattelin, että menisi useampi vuosi ennen kuin seuraava matka Yhdysvaltoihin olisi mahdollinen. Mutta täällä sitä vain taas ollaan :)
Lensimme Finnairin suoralla lennolla Helsinki-Vantaalta tänne 10 tunnissa. Lento sujui yllättävän hyvin, mutta toki olemme olleet sekaisin aikaerosta tämän päivän. Yritimme eilen pitkittää nukkumaanmenoa, mutta kun se ei onnistunut, heräsimme neljän jälkeen aamuyöstä silmät kirkkaina. Onneksi uni viimein tuli uudelleen ja tänään olo on ollut suhteellisen normaali.
Meillä on huone (sviitti itse asiassa!) Beverly Wilshire -hotellissa Wilshire Boulevardin varrella. Sama hotelli muuten, jossa Pretty Woman -elokuva on kuvattu :)
Palvelu hotellissa on huippuluokkaa ja aamulla tilasimme aamiaisenkin huoneeseen, jotta saimme nauttia siitä aivan kahden kesken. Se oli ehdottomasti 82 dollarin arvoista! Aamiaisen jälkeen otimme taksin ja lähdimme käymään Walk of Famella, joka sijaitsee Hollywood Boulevardilla.
Hotellimme sijaitsee Beverly Hillsissä, joka on todella miellyttävää aluetta. Kukkaistutuksia on siellä täällä, kadut ovat siistejä ja merkkiliikkeitä löytyy niistä pitäville.
Downtownia lukuunottamatta Los Angelesissa talojen huiput eivät kohoa kovinkaan korkealle. Matalahko rakennuskanta erottaa Los Angelesin tyylillisesti monesta muusta suurkaupungista. Oikeastaan Los Angeles ei edes ole yksi iso kaupunki vaan 88 toisissaan kiinni olevan pikkukaupungin muodostama kokonaisuus. Täällä ei aina muista olevansa valtavassa suurkaupungissa, koska ihmisten liikkuminen ei ole kovin kiireistä eikä ympärillä kohoa pilvenpiirtäjiä. Los Angeles eroaa New Yorkista niin kuin yö päivästä!
Nyt kello on täällä jo yli puolenyön enkä jaksa enää kirjoittaa tämän enempää. Hyvää yötä siis ja palataan Los Angelesin tunnelmiin heti, kun seuraavan sopiva kirjoitushetki osuu kohdalle!
Anna
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti