Turun Blingiä!
Eilen lauantaina työhön liittyvät asiat kuljettivat minut Turkuun päivän ajaksi. Lähdimme aamujunalla ja palasimme illansuussa takaisin Helsinkiin. Päivä täyttyi tehokkaasti suunnitelluilla jutuilla, mutta koska olimme naisporukalla liikkeellä, pääsimme piipahtamaan heti aamupäivästä hieman "sivuraiteilla". Turkulaiset kollegani tiesivät ihanan helmiä ja koruja myyvän Blingi-liikkeen (www.blingi.fi) Humalistonkadulla ja sinnehän sitten mentiin! :)
Blingin idea on, että voit itse joko hankkia haluamasi korutarvikkeet ja tehdä itsellesi mieleisesi korun tai valita, mitä mielesi tekee, ja pyytää henkilökuntaa valmistamaan korun itsellesi. Liike on täynnä kiiltäviä, mattapintaisia ja vaikka minkä mallisia helmiä ja muita koristeita, joita korujen teossa voi hyödyntää. Sen lisäksi tarjolla on koruaihioita, nipsuja, kiinnikkeitä ja esimerkiksi korvakorujen koukkuja, joista voi kukin valita, mikä omaa silmää eniten miellyttää. Hintataso on erittäin maltillinen eikä hukkahankintoja tule, koska kaikkea voi ostaa kappalehintaan eli yksittäin ja sen määrän, minkä täsmälleen tarvitsee.
Helmikulhoja ja niiden reunoihin nojaavia lusikoita katsellessa olisi mieli tehnyt ottaa lusikallinen helmiä suuhun - niin vahva karkkikaupan tuntu liikkeessä oli! :)
Olen pyrkinyt olemaan säästölinjalla ja harkinnut tarkoin ostoksiani, koska hankin edellisellä viikolla uuden jääkaappipakastimen vanhan rotiskon tilalle (muitakin säästökohteita on!), mutta ihan tyhjin käsin en Blingistä ulos selvinnyt.
Päätin hankkiutua eroon Muumimaailma-avainkaulanauhastani ja ostin sen tilalle tämä ihanuuden:
Ja toinen ostos oli rintaneula, johon myyjä kiinnitti valitsemani kuviolasin. Aika somat, vai mitä?
Turkulaisten kiva vinkki oli myös Pieni Kirjapuoti (www.pienikirjapuoti.fi), joka on kuulemma kaupungin sympaattisin kirjakauppa. Enkä osaa väitettä kiistää sisällä käytyäni! Pienessä Kirjapuodissa on rauhallinen, pullantuoksuinen tunnelma (puodissa on myös kahvila) ja jopa nojatuolit, joiden syleilyyn voi hetkeksi istahtaa harkitsemaan valintojaan :)
Kurkkasin Pienen Kirjapuodin nettisivuille ja huomasin, että kaupassa järjestetään aktiivisesti tapahtumia kirjojen julkistamistilaisuuksista mielenhellimiskursseihin. Aktiivista porukkaa siis!
Otin Blingin ovensuusta mukaan hyödyllisen kartan tulevia Turun reissuja varten. Turku Treasure Mapista löytyy 50 erilaista kulttuuri-, design- ja herkuttelupaikkaa, joissa voi visiteerata. Ja kaikki kävelyetäisyydellä! Tässä ehkä syy, miksi Turku on vallannut Lempikaupunkini Suomessa -listan sijan kolme.
Hauskan ja kokemusrikkaan päivän päätti paitsi kaatosade myös suppilovahverokeitto à la huomaavainen miesystäväni. <3
Eikä siinä vielä kaikki: tyttö oli käynyt famonsa kanssa Keskuspuistossa ja tarkkana sienisilmänä bongannut saalista kokonaisen pussillisen verran! Äidin kulta <3
P.S. Viime bloggauksessa valittamani sekasorto on hellittänyt kirpputoritavaroiden poisviennin verran, jes!
Hyvää alkavaa viikkoa rakkaat lukijat! Tämä viikko onkin huippu, koska keskiviikkona starttaavat Habitare-messut, kivaa!
terveisin, Anna bloginkirjoituspaikaltaan ;)
Kommentit
Lähetä kommentti