Viherterapiaa Helsingissä: Talvipuutarha!

Jos haluaa ottaa varaslähdön lämpöön ja kesän vihreään tunnelmaan viileämpinä kevätpäivinä, Helsingissä kannattaa suunnata Talvipuutarhaan. Talvipuutarha Töölönlahden pohjoispäässä on keidas vielä kovin harmaan Helsingin keskellä. 

Talvipuutarha on yli 120 vuotta vanha, kolmihuoneinen talo, jossa lähes kaikki seinät ovat ikkunalasia. Kasveja on ympäri maailmaa, etenkin Etelä- ja Väli-Amerikasta. Kaktusten kanssa samassa huoneessa viihtyvä lumikuningatar-kämmekkä on peräisin Himalajalta ja viihtynyt Suomessa jo 1970-luvulta asti. Se ei nyt ollut kukassa, mutta moni muu orkidea sen sijaan oli. 

Kuvauksellisia yksityiskohtia Talvipuutarhassa riittää, joten jos haluaa harjoitella vaikka valokuvausta, tämä on oiva paikka testailla taitojaan. 





















Kevään edetessä Talvipuutarhan eteen aukeaa kahvikioski, josta voi ostaa välipalaa, mutta sisälle saa viedä myös omia eväitä, joita voi nauttia pöytien äärellä palmujen ja muiden kasvien kaartuvien lehvästöjen alla. (Huom! piknikpaikkavinkki kaikille romantikoille <3)



Maanantaisin kasveja hoidetaan ja puutarha on kiinni. Muina päivinä vierailu on mahdollista - eikä maksa mitään! :) 





Kommentit

Suositut tekstit