Kaunista katseltavaa

Kauniita kuvia, koruja, kortteja, tarjottimia, avaimenperiä... kaikkea niitä on Hiilit. Eilen oli ihana viikonlopunaloitus, kun ystäväni oli kutsunut meidät kotiinsa Järvenpäähän iltakahville ja siinä samalla tutustumaan Hiilit-malliston tuotteisiin. Hiilitin takana on Anna Hiilinen, joka on huippulahjakas Taikista valmistunut muotoilija ja taiteilija. Herkuttelimme, vaihdoimme kuulumisia ja katselimme Annan aikaansaannoksia. 

Mietin samalla, miten tärkeää on, että maailmassa on rohkeasti omaa taiteellisuutta toteuttavia ihmisiä. Anna on hyvä esimerkki tästä. Parasta kuitenkin on, että vaikka itse ei osaisikaan maalata tai piirtää, se ei estä iloitsemasta ja nauttimasta muiden taidonnäytteistä. Ja niinhän se menee - kukaan ei voi olla kaikessa hyvä, joten jossain kohtaa on vain pysähdyttävä ihmettelemään, miten joku muu osaa!









Illan emäntä oli puolestaan loihtinut herkkupöydän tuoreine marjoineen ja muine antimineen, nam <3


Muuten viikonloppu menee huilaillessa, koska liika kiire on vaivannut jo viikkojen ajan putkeen. Pariisin viiden yön loma oli aivan huippu, mutta muutama päivä ei riitä palautumiseen, jos tiukka aikataulu jatkuu heti sen jälkeen. Seuraavan kuukauden ajan on pakko ottaa viikonloput rauhallisesti, jotta voimat riittävät kesälomaan asti ja työt tulevat tehtyä kunnialla. Jos aurinkoa piisaa, parvekkeella ainakin on paikka missä köllötellä :) 

Kivaa viikonloppua!

Anna

Kommentit

Suositut tekstit