Vappua ennen ostoksilla

Meillä on pikkuhiljaa alettu virittäytyä vapputunnelmaan. Viime viikolla, kun kolme ystävääni kävi kylässä, kaivoin jo ensimmäiset serpentiinit kahvipöydän koristeeksi ja tänään puhalsimme ilmapalloja. Lähimetsässä kasvaa valtavina ryppäinä sinivuokkoja ja vaikka niitä ei saisikaan poimia, tein pienen poikkeuksen ja keräsin valkovuokkojen sekaan pari näitä kevään sinisiä kaunottaria. 



Tänään menimme iltapäivällä keskustaan ostoksille. Vaikka pyörin usein Stockmannin läheisyydessä, en ollut huomannut Kämp Gallerian &Other stories -myymälää. Ovatkohan kaikki muut tienneet tästä koko ajan? Ja jos ovat, kuinka kauan?

Minun piti oikein Googlesta katsoa, mikä tämä kiva, hieman hipsterimäinen liike on ja H&M-konsernihan sen taustalta löytyy. En olisi heti arvannut! &Other storiesista puuttuu H&M:n ylitäydet rekit, vaatteiden tusinamaisuus ja esillepanokin oli huomattavasti kunnianhimoisempaa kuin H&M:n liikkeissä. Iso peukku sisustukseen kuuluvista viherkasveista, vaatteiden kauniista kuoseista ja raikkaista väreistä. Lisää infoa konseptista voi katsoa täältä









Esplanadin ulkoasu oli myös jo keväinen, vaikkei sää kovin lämmin ollutkaan. Suomalaiset kyllä lähtevät ulos ja terasseille heti, kun pilvet väistyvät ja Cafe Strinbergillä oli ulkotuolit täynnä :) Ja mikäs siellä istuskellessa, kun nurmikko vihertää ja puiden lehdet ovat viittä vaille puhkeamassa.

Kotona odottivat koirat, jotka saivat uuden vappuisen ystävän! <3




Kivaa iltaa kaikille! :)

Anna

Kommentit

  1. Ihana värikäs blogi (kuten jo nimikin lupaa). Todella hyvän mielen paikka, olipa mukava löytää tänne :)
    Aurinkoista (vappu)viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tätä on kyllä tosi kiva kirjoitella :) Kivaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit