Loma on lukemisen aikaa

Jo ennen kuin kesäloma ehti alkaa, suuntasin kirjakauppaan ja keräsin kainalooni kolme kirjaa. Loput lukemista odottaneet opukset löytyivät valmiiksi omasta kirjahyllystä.

J:lla on loistava tyyli merkitä muistamisen arvoiset kohdat lukemiinsa kirjoihin pienillä post it -lapuilla. Minäkin olen tehnyt sitä, mutta en koskaan yhtä systemaattisesti ja useimmiten se on ollut vain kirjan sivun taittamista pienelle hiirenkorvalle. Kirjaa kohtaan ei kovin reilua tehdä taitoksia!

Tämän loman lukemistoon pääsivät ensimmäisessä erässä Dale Carnegien klassikkoteos Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa, Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani sekä Saku Tuomisen Luova järkevyys - arkisen luovuuden ylistys.

Aurinko paistaa ja lämpötila on kahdessakymmenessä asteessa, joten päivän lukupaikaksi valikoitui laituri :)





Kirjamaailmasta oli irtauduttava hetkeksi, kun lähdimme veneellä käymään Satavan kyläkaupassa. Se oli noin kymmenen minuutin venematkan päässä. Saaristossa on nyt kesä kauneimmillaan ja kylmä toukokuu on muisto vain. Ihmiset puuhastelivat pihoillaan ja laittoivat rantojaan kuntoon, kun ajoimme veneellä ohi.




 Kyläkaupassa aika tuntui pysähtyneen jonnekin 1970- tai 1980 -luvulle. Myytävät tavarat olivat tietysti tätä päivää, mutta itse myymälässä ei ollut tippaakaan mitään supermarketfiilistä. Ei kiirettä, ei kassajonoa ja osa hintalapuistakin käsin kirjoitettuja.



Paikallisen pientaloyhdistyksen ilmoitustaulussakin oli jotain tosi suomalaista: huomioita rakennusvalvonnasta, tarjouksia vapaista venepaikoista, myytävänä mustaa multaa ja niin edelleen. Aitoa suomalaista suvea!   



Söimme jäätelöt kaupan edessä olevalla terassilla ohikulkevia ihmisiä katsellen: eräs nainen hurautti pihaan vanhalla amerikanraudalla, isä toi poikansa jäätelölle ja joku mies oli rakentanut polkupyöränsä etuosaan kuljetuslaatikon koiralleen. Kaikki viettivät kesäpäivää oman makunsa mukaan :)

Kirjat antavat samanlaisen mahdollisuuden lukea jokun muun puuhista tai katsella hetkisen, miltä maailman jonkun muun silmin näyttää. Carnegien kirjassa ollaan 1930-luvun Amerikassa eikä se ole varsinaista ajankuvaa (luen sitä nyt), mutta Nina Georgen mukana pääsen pian Pariisiin, sieltä Provenceen ja keskelle rakkauden kommervenkkeja ;)

P.S. Tätä viikkoa leimaa kirjojen maailma muutoinkin kuin lukemismielessä. Olen nimittäin kirjoittanut kollegani kanssa oppikirjan ja sen julkistamisjuhlat on perjantaina! Oma urani oppikirjailijana on saanut alkunsa.


Kommentit

Suositut tekstit