Veneilyä ja uuden elämänvaiheen muita ihania juttuja

Elämääni on tullut uusia, ihania asioita uuden miesystävän myötä. Aiemmin olen jo kertonut herkkuruoista (joita siis miesystäväni valmistaa), tenniksestä ja meidän yhteisestä koiraharrastuksesta, mutta nyt olen päässyt myös veneilyn makuun. Isälläni on myös vene Otsolahdessa Espoossa, mutta ei ole ollut mitenkään tavallista, että olisin lähtenyt hänen mukaansa merelle - joitakin kertoja kylläkin ja se on joka kerta ollut hauskaa!

Vaikka tänään aamupäivällä oli hieman pilvistä, pyöräilimme Kampista Kaivopuiston rantaan, jossa miesystäväni venepaikka on, ja hyppäsimme veneen kyytiin. Kuvattavaa oli vaikka kuinka ja oli vaikea valita, mitkä kuvat laitan tämän päivän postaukseen :) Näihin päädyin, joten merimaisemia ja Suomenlinnan raunioita, olkaa hyvä!








Suomenlinnan läpi kaarreltuamme, ajoimme Hernesaaren kautta takaisin Kaivopuiston rantaan. Otin kuvan Löylystä mereltä päin (alla).

En ole vielä Löylyssä koskaan päässyt käymään, mutta eiköhän sekin asia korjaannu tämän kesän aikana. Meillä on tosin aikamoinen määrä kesäsuunnitelmia, joten jostain voi joutua tinkimään pitkästä lomasta huolimatta - Suomen kesäsäistä kun ei koskaan tiedä ;).




Kotiin palatessamme otin vielä kuvat Munkkisaaren tulppaaneista, jotka loistivat punaisina, keltaisina ja valkoisina täydessä kukassa!

Koirat pääsivät poksauttelemaan saippuakuplia puistoon ja sitten olikin buffalomozzarellan, tomaattien ja tuoreen basilikan aika (insalata caprese à la J).

Ei lainkaan huono lauantai! <3












Kommentit

  1. Ihana kyllä kun on miesystävä joka valmistaa herkullisia ruokia. Me harkittiin ostavamme vene ensi keväänä. Haluan kierrellä eri saarissa ja muutenkin merellä. https://www.s-marin.fi/laituripaikat

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit