Sunnuntaitunnelmia, lämpöä ja kukkaloistoa
Miten kaunis sunnuntai! Lähdimme rauhallisen aamun jälkeen pienelle pyöräretkelle Ruoholahteen ja Hietaniemeen. Merivesi on vielä kylmää, mutta aurinko lämmitti ja Ruoholahden kanavan varrella tulppaanit kukkivat. Minun piti tottakai päästä kamerani kanssa ikuistamaan kukkia ja pysähdyttyämme huomasimme jäätelökioskin. Mansikkajäätelöä merenrannalla, nam! Istuimme hetkeksi kanavan rantakivetykselle ja annoimme auringon lämmittää kasvoja. Kauan odotettu kesä ja niiiiin romanttinen tunnelma <3 :)
Kävimme myös katsomassa helatorstaina haudatun presidentti Mauno Koiviston viimeistä leposijaa Hietaniemen hautausmaalla. Paikalla oli vielä muistoseppeleet ja omaisten kukkalaitteet nauhoineen. Ihmiset ovat viime päivinä tuoneet haudalle valtavasti kukkia ja kynttilöitä Koiviston muistoa kunnioittaakseen.
Hietaniemessä tulppaanit kukkivat Koiviston haudan läheisyydessä violetteina ja valkoisina. Kukkien lajikkeista en tiedä, mutta etenkin valkoisten tulppaanien terälehtiä oli pakko jäädä tarkastelemaan hetkeksi, sillä ne näyttivät siltä kuin joku olisi saksilla hapsuttanut niiden reunat. Violeteissa kukissa taas oli kaunista kerroksellisuutta.
Eilen valvoimme aamutunneille asti. Paransimme maailmaa ja joimme miesystäväni parvekkeella shampanjaa kunnes uusi aamu alkoi jo kajastaa. Kesäöinä ei malttaisi mennä nukkumaan lainkaan! :)
Kommentit
Lähetä kommentti