Iltaruokaa Albertinkadulla matkasuunnitelmia tehden

Ystävien kanssa yhteistä aikaa ja hyvä iltaruoka trattoria Rivolettossa <3

Olemme varanneet heinäkuuksi viikon matkan Kyprokselle kolmen ystäväni kanssa. Yksi meistä on sieltä kotoisin ja meillä on ollut jo kauan puhetta, että saarelle pitäisi päästä yhdessä näkemään kaikki sen ihanuudet. Tänä kesänä sinne ollaan vihdoin menossa ja tänään teimme alustavia matkasuunnitelmia samalla, kun päivitimme kuulumisia. Rivoletto tarjosi mukavat puitteet ja me nautimme paitsi pullon kuohuviiniä, myös pää- ja jälkiruoat kaikessa rauhassa. :)

Puhuimme samalla siitä, mitä kukakin meistä matkalta odottaa. Minä olen lomalla mieluusti kaikessa rauhassa turistin roolissa niin, että ruokaa ja juomaa on helposti saatavilla eikä aikataulu ole lukkoon lyöty vaan aikaa on myös päiväunille ja pitkille istuskeluille viinilasin äärellä. Aiemmin olen juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen kartan kanssa ja muistan eräänkin kerran Pariisissa, jolloin matkakumppanini nukahti kolmantena matkapäivänä puiston penkille, kun olin juoksuttanut häntä helteessä Louvresta Notre Damelle, Eiffel-tornilta Champs-Elyséelle ja niin edelleen. Se oli vasta kolmas kertani Pariisissa ja olin ehkä hieman liian innoissani ;) Kyproksella ei tehdä samaa virhettä vaan jätämme kellot kotiin ja pakkaamme mukaan vain bikinit, pyyhkeet ja pari hellemekkoa...








Kuten sanottu, ruoka oli Rivolettossa hyvää. Minä söin mozzarella-parmankinkku-rucolapizzan ja jälkkäriksi join New York Coffeen, kun vatsaan ei enää mahtunut muuta. Kuvat ovat siis osaksi ystäväni lautaselta.

Kotiin kulkeutui laukussa sokeriherkut, jotka sain lahjaksi. Kiitos K! :)






Kommentit

Suositut tekstit