Pitkäperjantai ja lankalauantai Turussa
Lähdimme torstaina iltapäivällä Turkuun heti, kun olimme vapautuneet töistä ja muista hommista. Tarkoitus oli viettää vapaapäiviä ystävien kanssa, käydä katsomassa The Voice of Finlandin semifinaalia, syödä hyvin ja nauttia Turun lämpimistä kevätpäivistä - ja tämän kaiken teimmekin :)
Eilen menimme syömään Jokirannassa sijaitsevaan Gustavoon ja tähän kokemukseen tämänkertainen postaus keskittyykin.
Gustavossa on tarjolla välimerellistä ruokaa, jota tehdään hyvistä raaka-aineista ajatuksella. Itselleni hyvä ravintolakokemus vaatii ehdottomasti myös kauniin miljöön ja Gustavossa silmä lepäsi. Gustavo on sisustettu siistin simppelisti tyylikkäällä, mutta rennolla otteella. Ruokaillessa tuntuu mukavalta katsella ympärilleen, kun katse osuu jatkuvasti johonkin kauniiseen asetelmaan - itse ruoasta ja astioista, joilta ruoka tarjoiltiin, puhumattakaan.
Gustavosta on näkymät Aurajoelle.
Kun vihdoin olimme syöneet kaikki ihanat annoksemme ja kumonneet viinimme ja iltakahvimme, kävelimme joenrantaa pitkin hotellille. Ilta oli jo pimentynyt ja kaupungin valot heijastuivat veden pintaan. Oli viileä ilta, mutta tunnelmallista!
Jokirannassa ihan Gustavon läheisyydessä on muitakin paikkoja, joissa tekisi mieli käydä joskus kahvilla, syömässä tai vaikkapa vain lasillisilla. Hyggessä en ole koskaan käynyt, mutta ikkunan läpi se näytti niin viihtyisältä, että kesällä viimeistään tilanne on korjattava.
Torget on myös potentiaalinen paikka (söimme siellä torstaina), mutta Gustavo kiilasi tarjoiluillaan ja asiakaspalvelullaan ehdottomasti sen edelle. Ei Torgetissa kuitenkaan pettyä tarvinnut ja vatsakin täyttyi hyvin :)
Tänään ajelimme auringonpaisteessa Turusta kotiin. Otin matkalla kukkakaupasta valkoisen tuoksuliljan oksan ja laitoin sen kotona maljakkoon samalla, kun kaivoin viimeiset pääsiäiskoristeet esiin. Onneksi tulin siivonneeksi parvekkeen jo viime viikonloppuna niin nyt ilta-aurinko pääsi paistamaan puhtaiden lasien läpi suoraan olohuoneeseen.
Vielä on huominen vapaata ja saamme nukkua pitkään ja nauttia pyhäpäivän rauhasta. Jos päivästä tulee lämmin, taidamme lähteä retkeilemään johonkin lähiseudulle.
Ihanaa 1. pääsiäispäivän iltaa teille kaikille <3
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti