Keltainen kukkaruukku ja muuta ihanaa

Uusin aarteni on Copenhagenin keltainen lasitettu kukkaruukku <3 Keittiön ikkunalla on vastaavanlainen jo vihreänä ja nyt se sai kauniinsävyisen ystävän. Copenhagenin ruukut ovat varsin kalliita eikä kotona taida kukaan välttyä silmien pyörittelyltä, jos kertoo, että on maksanut yhdestä ruukusta yli 50 euroa ;) Mutta silloin tällöin on unohdettava järki... ja niin tämä muutti meille:


Toisen tämän viikon hankinnan tein Putingista Korkeavuorenkadulta. Ostin uuden muistivihon töihin ja se tuli todelliseen tarpeeseen (toisin kuin edellä mainittu kukkaruukku). Joskus täytyy keksiä keinoja, joilla kohentaa työmotivaatiota, kun kesälomaan on vielä aikaa... Mikäs tähän on merkintöjä tehdessä :) 


Muutenkin tuntuu, että tämän vuoden maaliskuu on kestänyt iäisyyden. Harmaat päivät, viiltävä tuuli ja kylmyys eivät ole hellittäneet lainkaan, vaikka huhtikuu odottaa jo viikon päässä. Elin siinä harhaluulossa (tai ehkä se oli toiveajattelua), että kun palaamme Teneriffan lomalta helmikuun lopulla, kevät alkaisi vähitellen vallata tilaa talvelta. Ehei, kuinka väärässä olinkaan!

No, nyt ei ole auttanut muu kuin kevään kuljettaminen kotiin itse keksityin keinoin: värejä, kukkia, pientä siivoilua ja jos iltaisin kynttilöiden lempeää valoa, kun kerran aurinko ei suostu näille kulmille paistamaan. 

Monille kevät tuo ensimmäisenä mieleen siivouksen ja tänä keväänä se on meillä totisinta totta, koska syyskuun alussa koko koti täytyy olla kompaktisti paketissa, kun putkiremontti alkaa. Tiedän, että olemme säiden salliessa pitkiä aikoja veneilemässä, kun kesäloma koittaa, joten suurin osa tarpeettomien tavaroiden karsimisesta on tehtävä jo nyt. Otin taas pöydän itsepalvelukirpputorilta ja olen vienyt sinne mahdollisimman paljon vaatteita, astioita, kirjoja, kippoja ja kuppeja, joita ilman voin elää aivan hyvin. Olen melkoinen materialisti, mutta ihme kyllä, olen myös aina osannut luopua suhteellisen helposti esineistä, joita en enää tarvitse. Hinnoittelussa vain on aikamoinen homma!

Kodin raivausprojektista johtuen, sohvan vieressä näyttää jälleen tältä: 


Siivotun keittiön pöydälle oli kuitenkin ihana laittaa tuoreita kukkia viikonlopuksi <3 




Nipistin isosta kimpusta muutaman kukan myös olohuoneen maljakkoon. Olohuoneen maljakon juju on sen kannessa, joka on oikeastaan ritilä. Sen läpi voi pujottaa kukkien varret niin, että kukat asettuvat kauniisti keskelle maljakkoa eivätkä oksat kallistu liikaa kohti maljakon reunoja erilleen toisistaan. 




Ai niin, ja mistä hankin Copenhagenin keltaisen ruukun? Niitä ei myydä ihan missä vain, mutta Korson aseman puodista Vantaalta niitä löytyy kahdessa ei koossa. Korson aseman puoti on söpö paikka, jonka kanssa samoissa tiloissa toimii myös kahvila ja ekokauppa Oranssi Orava. Ei hullumpi viikonlopun vierailukohde, jos lähiseudulla asuu!






Ihanaa ja toivon mukaan aurinkoista viikonloppua!

Anna

Kommentit

Suositut tekstit