Uusi kukkahylly

Tai itse asiassa ei lainkaan uusi hylly vaan roskiksen vierestä talteen napattu!Joku kerrostalomme asukkaista oli halunnut päästä valkoisesta, kuluneesta hyllystä talvella eroon eikä ilmeisesti ollut viitsinyt lähteä viemään sitä kierrätykseen, vaan jättänyt sen roska-astioiden kylkeen - minun onnekseni!Nostin hyllyn löytöhetkellä kellariin, mutta näin jo sieluni silmin, kuinka kesäkukat tai yrtit pääsevät sen "kyytiin" kevään koittaessa.

Koska vanha maalipinta oli kulunut eikä hiontahommat inspiroineet, vedin vanhan maalipinnan päälle tartuntamaalin ja vasta sitten kaksi kerrosta vaaleansinistä väriä. Etenkin alin hylly oli jo hyvin kulunut ja kun maalikerrokset eivät riittäneet peittämään kolhuja, etsin keittiön kaapista pätkän eteisen seinän ylijäämätapettia ja leikkasin hyllylevyille sopivat palat sitä. Ainakin omasta mielestäni ihan onnistunut teko!



Maalasin samalla vaaleansinisellä maalilla yhden kukkaruukun niin, että sain sen sointumaan täydellisesti hyllyyn :) Aika hempeitä kesävärejä parvekkeelta nyt löytyy.




Pelargonian taimien lehden oikein paistattelevat auringossa iltapäivisin, kun viereinen tuomi ei vielä ole avannut silmujaan niin, että puun lehdet varjostaisivat yhtään parveketta. Ja hei - muutama perhonen on lennähtänyt myös silmiemme iloksi ;) 





Pulla-koira lähettää myös terveisiä. Sen mielestä lämmin kevätsää sopii hyvin luidenpureskelukeliksi! <3 




Kommentit

Suositut tekstit