Espanjalaiset parvekkeet ja tee-se-itse hylly terassikukille

Loma Costa del Solilla jatkuu ja eilen ajoimme jälleen Puerto Banukseen viettämään päivää ja tekemään vähän ostoksia. Olen edelleen myös keskittynyt katselemaan espanjalaisia parvekkeita, ja mahdollisuuksien mukaan ottamaan myös kuvia niistä. 

Puerto Banuksessa kiinanruusut ja muut kukat kukkivat kauniisti omilla paikoillaan ja jahdit lepäsivät satamassa aivan kuten kesäkuussakin. 





Parvekebongauksessa huomioni kiinnittyi sekä suht minimalistisiin istutuksiin Hermes'n ja Dolce&Gabbanan liikkeiden yläpuolella ja vastaavasti niin runsaaseen kaktusvalikoimaan kuin vain pienelle parvekkeelle on mahdollista mahduttaa (kuva niiden jälkeen) :) Jokainen voi itse valita tyylin, mistä eniten pitää!

Itse olen jälleen loman ajan pyörittänyt mielessä ajatusta vaihtoehtoisista kukista, puista ja pensaista, joita istuttaisin omaan puutarhaamme tai omalle parvekkeellemme, jos asuisimme täällä. En tiedä, miksi, mutta matkaillessa alan aina ajatella, missä ja minkälaisessa talossa haluaisin asua, jos jäisin paikkaan pidemmäksi aikaa. Mielikuvitusleikki voi jatkua mahdollisiin työvaihtoehtoihin tai vaikka siihen, miten kotia sisustaisin, jos sellainen kohdepaikassa olisi. Tunnistatteko tämän piirteen itsestänne?




Marbellassa oli kukassa puut, joiden nimeä en tiedä. Kauniita aniliininpunaisia kukkia ei voinut kuitenkaan olla huomaamatta! Kukinnoissa oli jotain samaa kuin mangolian kukissa ja tuoksu tuntui nenässä puiden viereen kävellessä.



Marbellan rantabulevardilla käveltyämme istahdimme Entonces-ravintolan terassille, josta itse asiassa bongasin terassille tai ehkä jonkun parvekkeellekin sopivan vihersisustuselementin: puulavasta rakennetun kukkahyllyn! Puulavat oli maalattu valkoisiksi, ne oli käännetty pystyyn ja lautojen yhdet välit oli tilkitty ylimääräisellä lankulla niin, että lautojen väliin oli saatu istutettua mehikasveja. Lavojen alle oli myös kiinnitetty pyörät, jotta valmiita kukkahyllyjä voi siirrellä helposti mihin haluaa. Ei hassumpi idea ja sopi rantakadun varrella sijaitsevan ravintolan terassille loistavasti!







Parvekebongailu ja loma Fuengirolassa jatkuu vielä pari päivää, joten kuvia tulee lisää ainakin yhden postauksen verran :) Kivoja vapaapäiviä kaikille teille, joilla niitä näin lokakuussa syyslomaviikkoina on!

Kommentit

Suositut tekstit