Toinen päivä Haagissa

Haag ei varmasti lukeudu kovinkaan monen suomalaisen haaveiden kaupunkimatkakohteisiin, koska kaupungilla on enemminkin maine bisnes- ja talouskeskittymänä. Seuraavilla kuvilla, joita otin eilisen aikana, yritän todistaa tämän ennakkoluulon vääräksi. Haagiin kannattaa ehdottomasti lähteä viettämään esimerkiksi pitkää viikonloppua!

Tässä muutama hyvä syy :)

1. Merenranta

Haag on merenrantakaupunki ja ratikalla pääsee kymmenessä minuutissa keskustasta suoraan rantabulevardin (Strandweg, ratikka nro 1) viereen. Näin syyskuussa ilma ei tietenkään ollut uinnille suotuisa, mutta auringon paistaessa rantaviivan läheisyydessä oli ihana käyskennellä. (Me teimme sitä konferenssin lounastauolla.) Pysähdyimme yhteen rantakahvilaan, jossa oli pehmeät tuolit ja leppoisa tunnelma. Rantabulevardilla on nähtävillä myös monenlaisia taideteoksia, jotka tuovat lisää virikettä vapaa-aikaansa viettäville turisteille sekä paikallisille asukkaille.








2. Pikkuputiikit ja muut ostospaikat

Minun mieleen oli eritoten Dille&Kamille Plaats 16:ssa, josta löytyy kaikkea kivaa kotiin. Itse en hankkinut mitään, mutta liikkeessä voi myös ihan vain fiilistellä. Moni, jonka mieleen on Granit, tykkää luultavasti myös Dille&Kamillesta. Dille&Kamille on värikkäämpi ja astetta leikkisämpi versio Granitista.







3. Mauritshuis

Mauritshuis sijaitsee aivan Haagin keskustassa hallintokeskuksen kyljessä. Jos haluaa nähdä hollantilaisten maalareiden käsittämättömän tarkkaa ja taiteellista kädenjälkeä, tämä on oikea kohde vierailla. Museo on järkevän kokoinen (ei mikään Louvre!) ja sen jaksaa kiertää läpi, vaikka ohjelmassa olisi muutakin. 

Museon ehdoton ykkösnähtävyys on Vermeerin Turbaanipäinen tyttö, joka tunnetaan myös nimellä Tyttö ja helmikorvakoru. Teos on kaunis, kuten kukkamaalauksetkin :) Oli vaikuttavaa katsella yhtä taiteen suurta klassikkoa muutamien senttimetrien päästä.




Mauritshuisin julkisivu






Ja jos ei ehdi museoon, on monen kaupan näyteikkunakin lähes taiteellinen nähtävyys. Vai mitä sanotte tästä kenkärivistöstä? :)




Kommentit

Suositut tekstit