Ompelua, puuhastelua ja pari uutta ideaa

Puuhailua puuhailun jälkeenkin! Niin ne lomapäivät kuluvat :) Kun aurinko on paistanut, oleilu on keskittynyt ulos ja alkuviikosta oli ihana köllöttää lähipuiston nurmikolla ja inspiroitua rauhassa sisustus- ja naistenlehdistä, jotka ovat odottaneet lukemista. Kahvit termospullossa mukana ja tyttö kiipeilemässä samaan aikaan kiipeilytelineessä :) Olemisen keveyttä <3


Minä olen äitiyteni alusta asti kuulunut siihen vanhempien osakuntaan, joilta ei leikki suju. Haluan tottakai olla läsnäoleva äiti tyttärelleni, mutta en ole oikein koskaan rehellisesti sanottuna viihtynyt hiekkalaatikon reunalla eikä minulta irtoa edelleenkään leikkipuhe "tää menis nyt tuonne ja sit tää ostais jädee" -tyyliin. En jaksa kävelyttää barbeja enkä asetella Pets-olentoja eri puolille niiden asumuspaikkoja. 

Sen sijaan tykkään tehdä yhdessä tyttöni kanssa esimerkiksi leipomuksia, lukea iltasatuja, askarrella ja väritellä värityskuvia. Tänään pakkasin keittiönpöydän ääressä siskonpojan synttärilahjaa ja sillä aikaa syntyi vierellä todellista taidetta! :) Me ollaan hommailijoiden heimoa! ;)



Uusi teos (Tipi-lintu kuulemma) ripustettiin tekijän toiveesta vessan lamppuun. Siellä se ilahduttaa kävijöitä :)

6-vuotiaat on siitä ihania, että kaverit muodostuvat mielettömän tärkeiksi. Kaupungissa asumisen hyviin puoliin lukeutuu se, että ystäviä löytyy aivan lähitaloista. Tyttöni on saanut eskarista kivoja kavereita ja vaikka olemmekin kesälomalla, yksin ei tarvitse päiviä viettää, koska kavereita voi pyytää yhteisiin leikkeihin.

Tytöillä on viime kuukausina herännyt hillitön hoivavietti ja nukkeja työnnellään rattaissa niin sisällä kuin ulkonakin :) Tein näille "pikkuäideille" vaunuihin uudet peitteet, kun muistin ostaneeni keväällä Frozen-kangasta tyynyliinaa varten. No, tyynyliinan ompelu saa vielä hetken odottaa...


Topakat "äidit" <3


Ompelukoneen esiin kaivettuani olen jatkanut myös tilkkutyöprojektiani, mutta siinä on meneillään kismittävä silitysvaihe. Lopputulos kuitenkin kärsii, jos saumoja ei jaksa avata, joten tässä kohden ei kannata oikaista. Mutta plaah -tylsempää työtä saa hakea. Siksi tein välillä vähän muuta..


Kesä tekee pyykkien ulkona kuivattamisesta mahdollista ja minä hyödynnän pyykkinaruja aina, kun aurinko todella porottaa. Kosteat vaatteet kuivuvat hetkessä! Päätin tehdä pyykin ripustamisesta astetta hauskempaa tuunaamalla puisia pyykkipoikia. ;) Tähän ei tarvittu kuin valkoinen tussi (jolla pohjaväritin pyykkipojat), pikkuisen decoupage-lakkaa ja keväällä työpaikkani lounasravintolan wrappien käärepaperista talteen ottamani palanen! Nyt te viimeistään mietitte takuulla, että olen ihan hullu, mutta silmäni vain bongaavat kuin itsestään erilaisia askartelumateriaaleja - jopa syödessä :D Wrappien paperin printti vaikutti monikäyttöiseltä ja ohut paperi oli kuin luotu decoupagea varten! Pakkohan se oli tunkea käsilaukkuun!

Tulihan näistä aika mainiot! Pakko vain toivoa, ettei kukaan varasta niitä pyykkinarulta :D Decoupage-lakka toimii hyvin, koska se on vedenkestävää kuivumisen jälkeen. 



Viimeisenä tähän postaukseen lisään yhden Tapiolassa bongaamani idean siitä, kuinka kukat voi ripustaa kivalla kierrätysidealla. Vanhat juomapullot oli kiinnitetty naruihin ja narut oli pingotettu katon ja lattian väliin. Juomapulloihin oli leikattu reiät ja kukat olivat niissä ruukkuineen. Kyseiset kukat näyttivät kärsivät kuivuudesta, mutta oikeasti pullot keräävät hyvin ylimääräisen kasteluveden ja säilyttävät sen juurien ulottuvilla pidempään. Pitää niitä silti välillä jaksaa kastella ;) Tätä on pakko joskus testata! Toimisi parvekkeellakin hyvin, olen varma.




Toivotan jälleen kauniita kesäpäiviä kaikille! 

P.S. Tallensin pienen määrän kesäkuun raikkautta pakkaseen, kun sain ystävältäni tuoreita raparperinvarsia. Kiitos I! <3








Kommentit

Suositut tekstit