Loman ekat päivät ja viimeviikkoinen retki Rodopuistoon

Kesäloma on alkanut! Vapaita aamuja ilman herätyskellon pirinää, pitkiä aamukahvihetkiä, ohjelmoimattomia päiviä ja aikaa tehdä ihan mitä mieli vain tekee melkein elokuun loppuun asti! Voisiko olla ihanampaa? <3 <3

Loma starttasi kuohuviinillä ja töistä saaduilla kukkakimpuilla. Olohuoneen uusi pöytä kantaa 20 punaista ruusua plus muita kukkia :) Perjantaissa oli todella kevätjuhlan tuntua, kun vielä illalla olimme työkavereiden kanssa nauttimassa Pompierin herkullisia ruokia. Meillä on mielettömän kiva työyhteisö! 


Lauantaina oli aivan ihana herätä ensimmäiseen loma-aamuun kukkameren keskellä <3 Terälehdissä hehkuvat lempivärini!





Äitini otti ensi viikoksi minun ja siskoni lapset mökille viettämään maalaiselämää ja minä olin luvannut kuljettaa koko sakin perille. Ajelin tänään jo takaisin kaupunkiin ja matkalla pysähdyin muun muassa Jyväskylän Naissaaressa, jossa sijaitsee kaikkien kynttiläihmisten paratiisi :)

Liikkeen nimi on Puttipaja ja sillä on myös verkkokauppa www.puttipaja.fi. Puttipajassa on kynttilöiden lisäksi paljon muutakin sisustustavaraa ja avarassa myymälässä kuljeskellessa kuluu tovi jos toinenkin. (Minä selvisin tänään 45 minuutilla :)) Kynttilöissä on niin paljon sävyvaihtoehtoja, että omaan kotiin löytää varmasti sopivat. Osa hyllyistä on sommiteltu värien mukaan ja kaikki näyttää superherkulliselta! Mintunvihreää, auringonkeltaista, lemmikinsinistä ja niin edelleen... Tässä muutama kuva, jotta näette paremmin, millaisesta paikasta on kyse.










Puttipajassa on paljon valmiita lahjapaketteja, joita on helppo ottaa mukaan mökkituliaisiksi tai muiksi lahjoiksi. Henkilökunta pakkaa muutkin ostokset pyydettäessä valtavan kauniisti!

Hauskalta näyttivät hyllyssä myös hehkulamppumaljakot:


Minä ostin keltasävyisen kerrosvärikynttilän ja pienistä koristeomenista tehdyn mansetin, joka sopii kynttilän ympärille. (Liitän niistä kuvan seuraavaan postaukseen kunhan vain muistan!)

Viime torstaina en kukkahulluna voinut vesisateesta huolimatta olla menemättä Haagan alppiruusupuistoon, jossa pensaat alkavat olla täydessä kukassa. Jos joku teistä ei koskaan ole vieraillut tällä keijukaismetsännäköisellä alueella, nyt äkkiä sinne! Alppiruusut ovat kukassa muutaman viikon ajan kesäkuun alkupuolella ja silloin on oikea aika suunnistaa paikalle. 







Alppiruusujen lehdetkin kuulsivat kauniisti vesipisaroiden liukuessa niitä pitkin alas ja kuten viimeisestä kuvasta näkyy, nuppujakin vielä oli. 

Puistoon on tehty leveät pitkospuut ja kulkureitit ovat hyvässä kunnossa. Penkkejäkin löytyy, joten eväät voi aurinkoisella säällä ottaa mukaan ja nauttia niistä kukkien lumossa :)

Huomenna (ensimmäisenä virallisena arkilomapäivänä!) pääsen viettämään aikaa Fiskarsiin ja Billnäsiin eli uusia postauksia on pian luvassa! :) Siihen asti heippa! <3

Kommentit

Suositut tekstit