Ibiza, osa 1

Miten Ibizaa nyt kuvailisikaan? Hellettä, vuokrahuvila, uima-allas, bileitä, musiikkia aamuun asti, välimerellistä ruokaa ja ystävien seuraa. Lomaa parhaimmillaan <3

Me olemme viettäneet täällä kohta viikon ja huomenna on edessä lento Suomeen. Nettiyhteyksien nopeudessa ei ole kehumista, joten postaukset täältä ovat antaneet odottaa itseään. Allaolevat kuvat ovat Ibiza townista, joka on täynnä kauniita espanjalaistyylisiä kujia, joiden varsilla on pikkukauppoja, baareja ja ravintoloita. Rannassa on parkissa isolla rahalla ostettuja veneitä ja kymmenittäin terasseja. 













Ibizalla elää vahvana bilekulttuuri, josta se parhaiten tunnetaankin. Itsekin näin ehkä elämäni parhaan valo- ja musiikkishow:n, kun olimme katsomassa Armin van Buurenia Hi:ssa. Sitä on vaikea kuvailla ilman videoklippiä tai kuvia, mutta jokainen voi kuvitella yli 5000 ihmistä tanssimassa innostumassa jokaisesta noususta, jonka Armin tarjosi nostaen välillä kätensä ylös kuin siivittäen musiikkia vieläkin syvemmälle kuulijoiden tajuntaan. Saattaa mennä kauan ennen kuin yhtä hyvät bileet ovat seuraavaksi edessä!



Kommentit

Suositut tekstit