Kaikkea kivaa keskellä kuumuutta

Helteinen heinäkuu! Täällä Viljandissakin lämpömittarin elohopea on kiivennyt joka päivä lähelle 30 astetta ja ylikin. Me olemme ottaneet aurinkoa, lapset ovat leikkineet ulkona ja välillä olemme kaikki vain pysyneet sisällä talon viileimmässä huoneessa ja koittaneet virkistää itseämme jäätelöllä, kylmillä juomilla ja mahdollisimman vähillä vaatteilla :)

Tänään teimme siskoni kanssa kierroksen muutamalle kirpputorille ja kävelimme Viljandi-järven rannasta keskikaupungille. Kävellessämme katselimme naapuruston puutarhoja ja mietimme, miten idyllisiä pieniä pihoja rinteen taloilla on. Pihoja reunustavat aidat ja niitä pitkin kiemurtelevat köynnökset. Joku näytti kasvattavan viinirypäleitäkin.

Viljandi-järven rannalla voi myös nauttia kesäpäivistä. Meidän lapset kävivät yhtenä iltana testaamassa virvelöintitaitojaan, mutta suurimman suosion sai lopulta sorsien syöttäminen, kun murustelimme veteen pieniä paahtoleivän paloja ja sorsat innostuivat niistä toden teolla! Linnut kisailivat leivänmurusista niin, että tekivät nopeita uintipyrähdyksiä aina siihen suuntaan, josta ruokaa näytti ensimmäisenä olevan saatavilla. Lapset kiljuivat riemusta niitä katsellessaan!

Aamut ovat alkaneet puurolla ja kahvilla auringon jo paistaessa täydeltä terältä. Eilen minulla oli kampaaja-aika, mutta sitä ennen ehdin juoda extrakupin kahvia Roheline Maja -kahvilassa. Jos tykkää värikylläisistä paikoista ja Huvikumpu-tunnelmasta, Rohelista Majaa ei voi ohittaa! Kahvila on auki ympäri vuoden, mutta kesällä herkuista voi nauttia myös kahvilan omalla pihalla, joka on koristeltu hauskasti lippunauhoin ja valopalloin. Petunia-amppelit kukkivat täydessä loistossa ja pihan reunassa raparperin lehdet olivat jo melkein sateenvarjojen kokoisia!

Sain eilen yhden kesälukemiseksi varaamistani kirjoista loppuun, Lucy Dillonin Ikuisen onnen salaisuuden. Kirja oli niin lämminhenkinen ja tarina puoleensavetävä, että heräsin yöllä neljän aikaan enkä malttanut olla lukematta viimeistä viittäkymmentä sivua ennen kuin jatkoin unia. Kertomuksen myötä tuli tunne, että syksyn tullen minun on kaivettavat omat lapsuuden aikaiset lempikirjani kellarista esiin ja lukea ainakin muutamia niistä uudelleen... Ikuisen onnen salaisuus palautti mieleeni Vihervaaran Annan ja Tiina-kirjat, joita luin innoissani useamman vuoden, kun olin kymmenen kieppeillä:) Miltäköhän niiden lukeminen uudelleen mahtaa tuntua...?

Huomenna on edessä kotimatka, joten nyt täytyy sulkea silmät. Hyvää yötä! <3