Juhlat ja yö saaressa

Oli hauska, kesäinen ja nostalginenkin viikonloppu, sillä vietimme lauantain ja sunnuntain välisen yön samassa huvilassa, jossa asuimme koko viime kesän. Ystävämme vuokrasivat talon käyttöönsä täksi kesäksi ja juhlimme siellä tänä viikonloppuna toisen heistä syntymäpäiviä. 

Pelasimme pihapelejä, saunoimme, lauloimme, nauroimme ja söimme ja joimme. Aidot saaristolaisjuhlat! Tänään kun tulimme kotiin, olisi ollut ihanaa vielä lähteä nauttimaan auringosta, mutta lyhyeksi jäänyt yö pakotti päiväunille. Mieleen jäi kuitenkin taas iloa ja naurua vanhojen ja uusien ystävien seurassa, joten huomenna on hyvä aloittaa virkistyneenä uusi työviikko! :)











Nyt vain hyvää yötä <3 

Anna (ja nukkuva Pulla-koira)



Kommentit

Suositut tekstit