Vaatekutsuilla ystävien kanssa

Meillä on ollut ystävien kanssa tapana jo aika monta vuotta kokoontua yhteen viettämään Me&I-vaatekutsuja. Meillä on vakiomyyjänä reipas ja iloinen Mari Sirva, joka jaksaa aina miettiä sopivat koot ja vaatemallit niin, että harhaostoksia ei tule kuin erittäin harvoin. :) Marilla on Facebookissa asiakkailleen ryhmä, jossa hän kertoo kampanjoista ja ajankohtaisista alennuksista (www.facebook.com/groups/216018321825427).

Me&I-merkillä oli aikaisemmin mallistossaan lastenvaatteiden lisäksi vain muutamia vaatteita äideille, mutta nykyään niitä on joka mallistossa yhtä paljon kuin lastenvaatteitakin. Se on mukavaa, koska kutsuilla voi sovittaa mekkoja, housuja, paitoja ynnä muita ilman ahdistavaa sovituskoppikokemusta. 




Kutsuilla kuuluu toki myös herkutella ja tänäänkin meillä oli pöydän täydeltä syötävää tarjolla! Emäntä oli leiponut tonnikalapiirakkaa, makeita piirakoita, keksejä ja lisäksi oli salaattia sekä lisukkeita, joista sai koota itselleen sopivan annoksen. Kiitos <3


Kutsut järjestänyt ystäväni on innostunut ruoanlaittamisesta, mutta osaa hoitaa erilajisia orkideoja käsittäättömän hyvällä menestyksellä. Hän on harrastanut orkideoja jo vuosikausia ja se myös näkyy hänen kotonaan. Tänäänkin oli kukassa monta kaunotarta, joista parista otin kuvat. Itse saan kukkimaan uudestaan tavallisia phalaenopsis-lajisia orkideoja, mutta ystävälläni on vaikka millaisia harvinaisia lajikkeita ja hän saa nekin puhkeamaan uudelleen kukkaan!



Orkideojen lisäksi ystäväni luona oli tulppaaneja...


... joita löytyy meiltäkin :) Tulppaanikausi on parhaimmillaan ja Helsingin keskustan Stockmannilla oli tällaisia kerrottuja punaisia yksilöitä. Ne olivat vielä eilen aivan nupussa, mutta aukesivat yön aikana upeaan loistoon!


Hyvää ja levollista sunnuntai-iltaa! 

toivottaa Anna

Kommentit

Suositut tekstit