Syntymäpäivä

Synttäripäivä! Jälleen täytin 24 vuotta kuten viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt ;) En ole ikinä potenut minkäänlaista ikäkriisiä, koska tunnen, että olen elänyt jo niin monta vaiherikasta vuotta: saanut lapsen, opiskellut yliopistotutkinnon, ollut töissä, harrastanut yhtä sun toista, matkaillut ja viettänyt ihania hetkiä ystävien ja perheen kanssa <3 Syntymäpäivä on sen vuoksi minulle vain syy tehdä jotain kivaa ja ajatella sen lomassa kiitollisena, että olen saanut elää taas yhden mielenkiintoisen vuoden :) (On väliin mahtunut masentavimpiakin jaksoja, mutta eivät ne koskaan ole kestäneet koko vuotta.)

Tänä vuonna synttäripäivän kunniaksi vietimme tyttäreni kanssa kaupunkipäivää Turussa ja illalla söimme yhdessä ystävien kanssa illallista, jonka kruunasivat mansikkakakut (kaksin kappalein, kyllä!) :)

Herkuttelu alkoi Turun keskustan Gelateria Nuvolessa (http://www.nuvole.fi/). Jäätelökahvilan valikoimissa on italialaisia jäätelöitä ja makuja cappuccinosta cheese cakeen ja Kinder Buenoon. Kahvilan tila ei ole mikään järin valoisa, mutta omalla tavallaan sympaattinen - ja voihan jäätelönsä ottaa mukaan ja nauttia ulkona, jos siltä tuntuu.





 Jäätelöhetken jälkeen kävelimme Aurajoen rannassa, katselimme ihmisiä ja joen varren elämää ja istahdimme sitten ravintola Pinellan terassille aurinkotuoleihin.








Auringon alkaessa laskea istuimme vielä iltaa, mutta nyt sänky kutsuu :) Ihana sulkea silmät mielessä ystävien monet onnittelut, joita lueskelin pitkin päivää Facebookista ja muina viesteinä <3 Oma rakas toi kukkia ja äiti lahjoi kortin kera <3 


Kauniita unia!



Kommentit

Suositut tekstit