Koiramaista menoa

Voi, voi miten luvattoman pitkään aikaan en ole bloggaillut mitään! Koirallisen ihmisen elämä on edelleen kiireistä. Heti on pakko laittaa myös varoitus, että luvassa on erittäin vahvasti koira-aiheinen bloggaus, mutta onhan koirajututkin eräänlaista lifestyleä ;) 

Olimme sunnuntaina Lahdessa kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun näin, mitä koiranäyttelyissä tehdään ja mitä siellä tapahtuu. Lilian pääsee myöhemmin myös itse osallistumaan näyttelyyn, mutta vielä se oli liian pieni lähtemään mukaan (vasta 5 kk).

Lahden messuhalli oli täynnä isoja, pieniä, keskikokoisia, lyhytkarvaisia, pitkäkarvaisia ja karvattomia kaiken rotuisia koiria! Ei mikään allergisen unelmapaikka ;)

Minuun teki suurimman vaikutuksen se intohimo, jolla koiraharrastajat eläimiinsä ja niiden hoitoon suhtautuvat: oli ihanaa nähdä huolella ja suurella sydämellä hoidettuja, iloisia ja terveitä koiria <3 Ja taas palataan myös siihen, kuinka hienoa on, kun joku harrastaa jotain asiaa vuosikausia, omistautuu sille ja tietää alasta lähes kaiken tietämisenarvoisen! Minunlaiseni keltanokka seurasi tapahtumia suu ammollaan.

Tässä sitten kameraan tallennettuja näkymiä:







Ylihuomenna lähden Berliiniin, joten seuraavat kuvat ja jutut tulevat Keski-Euroopan keväästä!






Kommentit

Suositut tekstit