Ensimmäinen koiranäyttelypäivä

Yrittänyttä ei laiteta! Tänään sain niellä jännitykseni ja astella kehään, kun oli meidän Lilianin aika osallistua elämänsä ensimmäiseen koiranäyttelyyn. Oli aika tiukka paikka, kun koiraharrastuksellani on niin lyhyt historia enkä ole näyttelyssäkään käynyt kuin ensimmäisen kerran Lahdessa alkuvuodesta.

Lilian on iloinen ja innokas koira ja me hoidettiin homma hyvin, vaikka sijoitus oli vaatimaton (jaettu viides). Ensi kerralla ehkä paremmin, mutta sitä ennen voi muistella ekaa yritystä kuvien kautta :)


Messukeskuksessa oli muitakin messuja samaan aikaan ja kun olimme tyttäreni kanssa yhdessä liikkeellä, poikkesimme myös Lapsimessuilla. En voinut sille mitään, mutta Lapsimessujen puolella oli minun makuuni turhan kova vilske ja viipotus. Oli vaikea keskittyä katsomaan mitään, kun samalla piti vahtia omaa lastaan ja väistellä muiden muksuja ja mahdollisia eteen tulevia lastenvaunuja tai -rattaita. Yhden ständin halusin kuitenkin ehdottomasti kurkata ja se oli Emma's & Mama'sin paikka.






Emma's & Mama's (http://www.emmasandmamas.fi/) on seinäjokelainen yritys ja heillä on kyllä yhtä sun toista ihastuttavaa myytävää nettikaupassakin. Kurkata kannattaa ainakin, jos on karkkivärien ystävä niin kuin minä :)

Tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille - toivotaan, että aurinko esiintyy vappua kohti vähän enemmän!



Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit