Nauvon syyskuu
Viimeinen veneilyviikonloppu ei jäänytkään viimeiseksi, vaan kävimme vielä sen jälkeen kertaalleen seuraavana viikonloppuna Nauvossa. Syyskuussa kirkkaalla säällä auringonlaskut ovat vertaansa vailla!
Valokuvaus on kesällä ja alkusyksystä niin vaivatonta, kun valoa riittää pitkien päivien ajan eikä illallakaan tule varsinaisesti pimeä. Syksyiltoina on aivan eri asia yrittää ottaa edes jollainlailla onnistuneita kuvia, kun ulkona on hämärää ja kotonakin kattolamppu ja kohdevalot loistavat vain kellertävää, valokuvauksen näkökulmasta riittämätöntä valoa. Into kuvausharrastukseen hiipuu väkisinkin kesän jälkeen hetkeksi, vaikka toki syksyssä on hyvätkin puolensa: luonto vaihtaa väriä ja lämpimät sävyt puissa ja ihmisten vaatteissa odottavat ikuistamista. On minullakin kamera kassissa melkein aina mukana, vaikka en sitä enää kesään verrattuna ole niin usein esiin kaivanutkaan.
Perjantai-illan istuminen venähti vähän pitkäksi ja kun aamupalan tekeminen itse veneellä ei houkuttanut ketään meistä, menimme brunssille Köpmansiin. Keltainen talo sinisine ovineen sijaitsee keskellä Nauvon keskustaa pari sataa metriä vierasvenesatamasta. Mukava paikka, jossa on tarjolla myös yösijoja Bed&Breakfast-tyyliin.
Pihlajanmarjat pullottivat puissa, aurinko helli meitä ja sää oli vielä lämmin. Sataman elämä oli selvästi kesäsesonkia hiljaisempaa jo, mutta ei syyskuu vielä ollut veneilijöitä täysin saanut merielämää unohtamaan.
Me nautimme ystäviemme kanssa shampanjaa Sunseeker-laseista, jotka eivät tietenkään veneessä ole kaikista käytännöllisimmät, mutta sitäkin tyylikkäämmiltä ne näyttävät ;) Katsotaan, kuinka monta mailia ohuet lasit kestävät matkassa mukana ennen kuin joudumme siirtymään muoviversioihin... vielä ne ovat kaikki neljä ihan ehjiä!
Lauantaina illallistimme ravintola L'Escalessa ja otin kuvan paikan punajuuririsotosta, joka oli oikein maistuvaa. Seurueemme miesjäsenet, jotka ovat ruoan suhteen superkriittisiä, eivät olleet aivan yhtä tyytyväisiä annoksiinsa, mutta palvelu oli kaikkien meidän mielestä kiistattomasti huippua!
Tämän ja edellisen viikonlopun olemme jälleen olleet kaupungissa ja vene laitetaan lähiaikoina talviteloille. Jännä nähdä, kuinka ikävä Nauvoa, Tackorkia, Maarianhaminaa ja muita satamia talven aikana tulee. Onneksi on kuvia, joita voi kylmimpinä talvipäivinä katsella ja palata mielessään tämän kesän huippuhetkiin :)
Kommentit
Lähetä kommentti