Viljandi, Pärnu ja Tartto - fiiliksiä Virosta

Kesäloma jatkui viime viikolla (tai siis jo edellisellä, kun nythän on jälleen viikonloppu) virkistävällä ja hauskalla matkalla Viroon. Matkasimme kahdella autolla siskoni perheen kanssa Tallinnan laivalta suoraan Viljandiin, johon majoituimme siskoni miehen vanhempien loma-asuntoon. Viljandi on idyllinen pikkukaupunki noin 250km Tallinnasta etelään, jossa osa taloista on restauroitu ja kunnostettu huolella ja osa odottaa tekeviä käsiä saavuttaakseen uuden loiston. Kaupunki rajautuu Viljandijärveen ja laskeutuu kauniisti alas sen rantaan. 





Parhaan mielikuvan kaupungista saa kuvista, jotka otimme vanhasta vesitornista, joka nykyään toimii näköalapaikkana kaupungin keskustassa.





Viljandissa on myös vanhat 1200-luvulta peräisin olevat linnanrauniot. Niiden lomassa voi hyvin tehdä esimerkiksi iltakävelyn. 








Viljandista käsin teimme ensin päiväretken Pärnuun ja sitten Tarttoon. Pärnussa päästimme lapset viilettämään pitkin hiekkarantaa ja tuulesta huolimatta he uskalsivat mereenkin. :)




Me aikuiset etsimme rantapoukaman suojasta tuulettoman auringonottopaikan ja henkäisimme hetken lasten temmeltäessä hiekkarannalla omissa touhuissaan :) Kippis kesälle!


Koska lapset olivat matkalla mukana, suuria sisutusbongauksia en ehtinyt tehdä. Kauppakadun varrelta löysin kuitenkin matkan tärkeimmän tuliaisen: Pip Studion käsilaukun :) Tokihan naisella täytyy oman kodin tapetteihin sopiva, saman merkin laukku olla! ;)



Jos Pärnun ja Tarton väliltä pitäisi valita, ykköseksi nousisi listallani Tartto. Olen viettänyt siellä paljon aikaa 2000-luvun alussa, jolloin siskoni opiskeli Tartossa. Hänen palattua Suomeen, Viron matkani ovat suuntautuneet ainoastaan Tallinnaan ja nyt oli korkea aika nähdä, millaisen muutoksen Tartto on kokenut 10 vuodessa. Melkoisen! Taloja on kunnostettu ja uutta on rakennettu. Vanha kaupunki ja Raatihuoneen tori ovat toki ennallaan, mutta muuten tämän yliopistokaupungin ilme on uudistunut tuntuvasti!






Kahvittelimme aivan yliopiston vieressä sijaitsevassa Werner Cafessa ja nautimme niin makeista kuin suolaisistakin herkuista. Kahvilakulttuuria ei Virossa matkatessa kannata vähätellä, sillä leipoa, jos jotain, virolaiset osaavat! <3


Ja pakkohan minun oli napsaista ideakuva kahvilan seinävalaisimista! I like! 


Tarton vanhassa kaupungissa on käsityö- ja taideliikkeitä, mutta meidän ostokset keskittyivät tällä kertaa aivan Tarton keskustassa sijaitsevaan ostoskeskukseen, jossa on muun muassa "Tarton Stockmann" eli Kaubamaja. Aivan kuten Pärnussakin, laajempaan ostoskierrokseen ei ollut mahdollisuutta, sillä lasten kärsivällisyys kaupoissa on rajallinen. Ostoskeskuksen vieressä ollut leikkipuisto kiinnosti pikkuväkeä enemmän :)

Yhden ihanan sisustuspuodin ehdin kauppakeskuksessa koluta ja se olikin tyyliltään juuri oman makuni mukainen :)
Kodusalongissa oli kaunis valikoima lyhtyjä, kynttilöitä, keittiötarvikkeita, valokuvakehyksiä ja muita piensisustustavaroita.







Viron kirpputorikulttuuri on hieman erilainen kuin suomalainen. Kirpputoreilla myytävät tuotteet tuodaan suurelta osin naapurimaista. Poikkesin eräässä Viljandin keskustassa sijaitsevassa paikassa ja se muistutti kyllä huomattavasti suomalaista kirpputoria. Metalli- ja kuparituotteita vain oli tarjolla huomattavasti enemmän ja hinnat olivat jotain aivan muuta kuin Suomessa ;) (Huom! seuraavan kuvan taustalla näkyy vihreä, vanha vesitorni)




Ostin tuliaisiksi kotiin neljä vanhaa kuparista leivontamuottia, jotka - uskokaa tai älkää - maksoivat 15 senttiä kappale! Kupari- ja sisäpuolen hopeoidut (?) pinnat olivat tummuneet, mutta niihin tepsi hyvin vanha kikka eli hammastahnalla kiillotus. Eikähän vanhojen muottien kuulukaan kiiltää kuin uudet vaan rosoisuus tekee tässä tyylin. 






Voi olla, että muotit pääsevät vielä vaikka minkälaiseen käyttöön, mutta ensiksi hyödynsin niitä parvekkeen kynttiläasetelmassa. Kupari ja hopea väri sointuvat muihin metallien väreihin nätisti :) 




Näitäkin lomamuistoja on ilo pyöritellä mielessä pitkin syksyä ja talvea - mutta vielä niistä voi nauttia parvekkeella loikoillen ja tuliaisjuomaa maistellen :) Ah!



Kommentit

Suositut tekstit