Tuomen tuoksua
En todellakaan tiennyt, kun muutimme tähän asuntoon, miten kauniita toukokuisia hetkiä vielä saamme olohuoneessamme viettää. Nyt parvekkeen edessä kasvava tuomi on saanut avattua viimeisetkin kukkansa ja tuoksu on huumaava! Ilta-aurinko vain vahvistaa kukkien valkoista väriä ja eilen en enää malttanut mieltäni vaan kävin nappaamassa puusta yhden kukkavarren ja toin sen kotiin. Kuvissa tuoksu ei valitettavasti välity, mutta ehkä osaatte sen kuvitella :)
Seuraavat kuvat paljastavat myös, millaisia onnittelukortteja ystäväni ja sukulaiseni tulevat lähikuukausina (tai -vuosina) saamaan. Löysin Otavan kirjakaupasta Katie Scottin kuvittamia kasvikortteja, joita on rasiassa useampi kymmenen.
Pidän aina kaapissani jonkinlaista korttivarastoa, koska harvoin, kun kortteja tarvitsee, tilannetta muistaa ennakoida. Silloin täytyy olla jotain tallessa, etteivät syntymäpäivä- tai nimipäiväonnittelut jää lähettämättä. Näistä kasvikorteista aion kyllä laittaa muutaman esiin keittiöön tai olohuoneeseen muistuttamaan kevään ja tulevan kesän vehreydestä.
Tänään oli vuorossa myös päivämatka Poriin, jossa en koskaan ennen ollut käynytkään! Harmi vain, että aika Porissa jäi kovin lyhyeksi ja päivä kului suurimmaksi osaksi junassa - vaikka eipä silti, meillä oli työkaverini kanssa mukavat juna-ajelut. Minunkaltaiselle liikkuvalle luonteelle vaihtuvien maisemien katselu on jotenkin äärettömän rauhoittavaa. Ja olihan siinä maisemia katsellessa mukava hörppiä kahvia ja parantaa maailmaa :)
Porissakin kevät oli saanut jo puut vihertämään ja aurinko helli kaupunkia. Uudessa paikassa tuli ihan ulkomaanmatkailun tuntu!
Viikonloppuna kulkuväline vaihtuu ja junamatkailun jälkeen edessä on tämän kesän ensimmäinen venereissu! Olen niin innoissani, etten malttaisi tehdä enää kahta työpäivää ennen merelle pääsyä. Pakko kai se vain on malttaa vielä hetki :)
Tsemppiä teille muillekin loppuviikkoon <3
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti