Veneilykauden avaus
Reilu viikko sitten viikonloppuna pääsimme avaamaan veneilykauden. Tekisi mieli kirjoittaa "vihdoin", mutta ei kai toukokuun lopusta sellaista voi sanoa. Odotuksen määrää se sen sijaan olisi hyvin kuvannut.
Harvoin toukokuussa on samanlainen olo kuin keskikesällä: aurinko pääsi polttamaan kasvoni ennen kuin Maarianhamina ja Nauvo oli nähty!
Harvoin toukokuussa on samanlainen olo kuin keskikesällä: aurinko pääsi polttamaan kasvoni ennen kuin Maarianhamina ja Nauvo oli nähty!
Maarianhaminan satamassa oli kuitenkin vielä rauhallista eikä veneellä liikkujia ollut kovinkaan paljon. Hevoskastanjat kukkivat rannassa valtoimenaan ja sataman saunassa saimme olla ihan keskenämme. Myöhemmin illalla, kun vielä istuimme iltaa veneen avotilassa, kaksi joutsenta lipui laiturien väliin. Maisema ei tyyntä merta katsellessa olisi kai enää voinut kaunistua <3
Lauantaina aamupäivällä Maarianhaminan keskustassa ihmiset tekivät ostoksia ja söivät jäätelöitään kauppakadun varrella. Ahvenanmaalle olisi ollut kiva jäädä pidemmäksi aikaakin, mutta koska meidän piti ehtiä sunnuntaiksi jo Turkuun, olimme päättäneet siirtyä viimeiseksi yöksi Nauvoon.
Eikä Nauvoon siirtyminen ollut ollenkaan huono idea! Siellä oli täysi kesätohina jo päällä eikä vapaita venepaikkoja missään nimessä niin paljon kuin Maarianhaminassa.
Millään emme olisi malttaneet lähteä sunnuntaina viemään venettä Turkuun ja ajelemaan kotiin, mutta kaikeksi onneksi kesä on vasta alussa ja piakkoin pääsemme taas merelle. Minullakin alkoi tämän viikon alusta jo kesäloma, joten nyt on aikaa ladata akkuja ja toipua talven ja kevään kiireistä. Työt odottavat vasta elokuun puolessa välissä. :) Ennen sitä edessä on varmasti monta kuulasta kesäiltaa, aurinkoa ja aikaa olla perheen ja ystävien kanssa enemmän kuin arkipuuhien keskellä normaalisti <3
Tykkään itse myös veneilystä. Pääsee erilaisille pienille saarille, syödä evästä ja istua. Nyt tietenkin vene telakalla, odottaen taas ensi kesää. Ihanan pitkä kesäloma sinulla, kyllä siinä ehtii ladata akkuja.
VastaaPoistaKiitos tästä inspiroivasta kirjoituksesta. Kaverillani on vene Turussa ja veneilykauden avauksen teimme hänen veneellä viime viikolla. Paikallinen veneasema vaikuttaa ainakin todella hyvältä tankkauspalveluiden ja talvisäilytyksen osalta, mitä kaverini kertoi kun venettä valmisteltiin vesille. Täytyy ehdottaa hänelle jos Maarianhaminassa kävisimme pyörähtämässä jokin aurinkoinen päivä koska Nauvossa olemme jo aiemmin käyneet. https://www.s-marin.fi/veneen-tankkaus
VastaaPoistaKiitos elävästä ja kauniista kertomuksesta. Mieheni suunnittelee veneen ostoa, mutta tarvitsemme myös venetelakan. Mietin tuota veneilyyn liittyvää budjettia, mitä kaikkea tuleekaan hankkia. Vaan kaikki hankinnat ovat varmasti hinnan väärtejä, kun pääsee kokemaan tuollaisia seikkailuita! https://www.alutrack.fi/
VastaaPoistaKiitos monista kauniista kuvista. Kiertoajelu veneellä saaristossa kauniina kesäpäivänä on kyllä niin parasta. Vielä ei ole sitä tälle kesälle tehty, mutta to do -listalla se jo on. Mukavaa veneilykesää tällekin vuodelle. https://www.helsinkicruisingcharters.fi/
VastaaPoista