Joulu on täällä

Meillä ei tarvitse potea flunssaakaan yksin, kun liikkuvat lämpöpatterit siirtyvät aina sinne, mihin jalkansa sattuu ojentamaan. Meidän bulldogit <3 Kuusi ja sen koristeet ovat saaneet olla yllättävän rauhassa, vaikka paketeissa näkyisi varmasti koiran nenänjälkiä, jos niitä tarkemmin tutkisi. 





Joulukuusi ja sen led-valot antavat kauniin loiston koko olohuoneeseen, mutta laitoin niiden lisäksi sivupöydälle myös meidän keraamisen piparkakkutalolyhdyn, jonka sisään saa laitettua tuikun. Kynttilöitä on tullut poltettua joka päivä etenkin nyt, kun flunssan takia on pitänyt ottaa rauhallisesti ja lepäillä sohvalla. Pysähtyminen tekee myös hyvää eikä joulunalusviikosta ole päässyt syntymään vain juoksua paikasta toiseen.



Joulusiivouksen yhteydessä siirsin lastenhuoneen nojatuolin olohuoneeseen ja olohuoneen toisen punaisen nojatuolin kuusen tieltä sen vanhalle paikalle. Tuoli on muinoin päällystetty Marimekon verhoilukankaalla ja se on kestänyt käytössä hyvin. Mimie-koiran mielestä tuolin uusi sijainti on huomattavasti vanhaa parempi, koska nyt tuolista näkee sekä eteiseen että keittiön ovelle. Sopivan pehmoinen paikka vahtikoiralle!



Eilen illalla aloimme koristella piparkakkutaloa ja tänään sillä hyvä mahdollisuus päästä harjakorkeuteen, kun J tulee avustamaan osien liimaamisessa. Enää kaksi työpäivää ja sitten on joululoman aika!

Tsemppiä jokaisen joulupuuhiin! <3 



Kommentit

Suositut tekstit