Viikonloppu Viljandissa

Terveisiä Virosta! Lensimme tänne tyttäreni kanssa jo torstaina serkkujen luokse. Lento Tarttoon meni 50 minuutissa ja siitä matka jatkui vielä tunnin verran kunnes olimme perillä Viljandissa.

Päivät ovat menneet leppoisasti suurimmaksi osaksi kynttilän valossa istuskellessa ja rupatellessa, koska remontin vuoksi kattolamput ovat pois käytöstä siskoni perheen talossa. Mutta sehän on vain lisännyt joulunalun fiilistä! <3 Täällä on ihana pikkukaupungin tunnelma ja nytkin pihasauna lämpiää.

Olemme myös kierrelleet sisustuskauppoja ja kirpputoreja. Täällä joulu näkyy jo kaikkialla kaupoissa ja mikä mukavaa, moni jouluna tarvittava asia, kuten kynttilät, ovat ehkä puolet halvempia kuin Suomessa. Koristeissakin on hieman erilaista variaatiota. Suomessa rakastetaan yksinkertaisuutta ja yksivärisyyttä toisin kuin Virossa. Tai no, onhan täälläkin toki senkaltaisia asioita, mutta myös värejä ja kimallusta ihan eri verran tarjolla. Katsotaan, miten saan kaikki tuliaiset huomenna sullottua lentolaukkuun. Ainakaan Suomessa minun ei enää tarvitse tehdä jouluostoksia - ihan totta: olen jo hankkinut kaikki paitsi kaksi viimeistä lahjaa!

Tässä muutama tunnelmakuva, jotka olen parin viime päivän aikana ottanut: 









Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! <3

P.S. Ja mitä ehkä kuvien perusteella jo huomasittekin: siskoni on mestari pelastamaan kirpputoreilta muiden tekemiä käsitöitä (hillopurkkien päällä olevat liinat, joiden reunat on käsin virkattua pitsiä, ovat kirppareilta noin 20 senttiä kappale) ja viherkasvit viihtyvät omakotitalossa, jonka ilmankosteus on kerrostaloa korkeampi. Näkisittepä orkideat, jotka kasvattavat vauhdilla uusia kukkavanoja!

Kommentit

Suositut tekstit