Retroa keittiöön!

Orkidea-amppeleiden ja vihreän kukkaruukun lisäksi keittiöön on tullut muutakin uutta: 70-luvulta peräisin oleva jatkettava pöytä ja pari sydänkuvioista säilytyspurkkia. 

Vanha pöytä oli vihertävän värinen: muistatte varmasti sen maalausurakan, joka ei toissa kesänä mennyt aivan kuin Strömsössä? ;) Jos ette, sen voi klikata esiin tästä. Jeanne d'Arc Living -maali ja vaha sen pinnalla eivät ole ajan kanssa osoittautuneet kaikista käyttökelpoisimmiksi keittiönpöydässä. Kuumista astioista ja rasvaisista roiskeista on jäänyt tahrojennäköisiä läiskiä pöydän pintaan. Sen pöydän oli siis aika siirtyä kierrätykseen ja tilalle tuli aitoa retrohenkeä!

Ensin vähän epäröin kirkkaanpunaista väriä (pöydän jalat ovat valkoiset), mutta kun raahasin pöydän paikoilleen, se näyttikin yllättävän pirteältä vaaleanpunakuvioista tapettia vasten. Uuden pöydän kunniaksi asettelin esiin myös muita saman värimaailman esineitä. Ja piristävältä punainen näyttää näin joulun jälkeenkin, vai mitä? 





Viikonloppuna olen aikeissa kaivaa ompelukoneen esiin. Olen leikannut tilkkuja valmiiksi ja uusia tyynynpäällisiä olen suunnitellut myös! Katsotaan, mitä saan aikaiseksi ja jos jotain syntyy, pääsette lukemaan piakkoin niistä täältä blogista :)

Kivaa loppuviikkoa!

Anna

Kommentit

Suositut tekstit