Kirjalöytö (ja varovaisia kevätunelmia)

Kävimme tänään Akateemisessa kirjakaupassa ja vähän muutenkin shoppailemassa vapaapäivän kunniaksi. Tehdäkseen parhaat löydöt kirjakaupassa täytyy ehtiä viipyä jonkin aikaa. Meidän työnjako meni tällä kertaa niin, että J lähti hoitamaan ruokaostoksia Stockmannin puolelle ja minä sain jäädä luuhailemaan kirjojen keskelle.

Mieli olisi tehnyt ostaa Hygge-kirjan kirjoittajan Meik Wikingin uusin teos Lykke. (Hygge ja Lykke - eikäs kuulostakin ihanalta sanaparilta!) En kuitenkaan tarttunut siihen tänään, vaan bongasin sisustuskirjojen seasta Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla - tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle -opuksen. Kirja on kauniimpi kuin moni esine maaimassa. Kuvatkin ovat Pietiläisen ottamia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Hän pitää myös Valkoinen puutalokoti -blogia, jota voi käydä kurkkaamassa tästä. Blogin henki on siirtynyt selkeästi kirjaan ja selvähän se, kun tekijä on sama :) 






Kirjassa on kevään ja kesän fiilistelyn lisäksi ruoka- ja leivontaohjeita, joita täytyy ainakin osaa kokeilla, vaikka omassa keittiössäni onkin ollut varsin hiljaista viime aikoina, jos J ei ole ollut paikalla ;) Minä lupaan tsempata ainakin leipomisen osalta tänä keväänä ja Pietiläisen kirjasta saa ihanaa inspiraatiota!

Kirja antaa muutenkin toivoa keväästä. "Räntäsateella voi haaveilla riippukeinussa vietettävästä kesäpäivästä ja mustikalle maistuvasta herkkuhetkestä", Pietilä kirjoittaa. No niin voi! Totisesti, kun tätä kirjaa lukee. Tulee oikein keväänkutina ja sormet muistavat, miltä tuntuu työntyä multaan parvekekukkia istutettaessa. Ja hei - pari kuukautta ja sitten se on täällä: kevät! <3


Nyt nauttikaamme vielä tammikuun tunnelmasta ja elämästä ilman parveke- tai puutarhakukkien kastelua! :) 

Viikonlopputerveisiä lähettäen, 

Anna


Kommentit

Suositut tekstit